Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tämä tietopaketti perustuu omiin kokemuksiini sekä monista lähteistä lukemiini asioihin. Se on vielä kesken, lisää tekstiä on tulossa.

Kuvia tulossa!


KOTILO LEMMIKKINÄ 

 Lajista riippuen kotilo on yleensä helppohoitoinen lemmikki. Se on äänetön ja hajuton. Allergisoimatonkin se on, joskin kotiloilla usein käytettävä turve voi joitakin allergisoida. Siitäkin kuitenkin selviää pohjamateriaalia vaihtamalla.
Kaikki kotilot ovat enemmän tai vähemmän hämäräaktiivisia, joten se sopii pitkiä työpäiviä tekevälle ihmisellekin. Se sopii myös kiireiselle, sillä kotilo ei tarvitse seuraa ja sen hoitotoimenpiteisiin menee päivässä alle kymmenen minuuttia (lukuunottamatta siivouspäiviä).
Kotilo on ns. katselulemmikki, eli sitä tulee käsitellä mahdollisimman vähän, joten sylilemmikkiä kaipaavalle se ei sovi. Ihmisen kädellä olevat suolat ja rasvat ärsyttävät kotilon ihoa. Kuivassa huoneilmassa liman tuottaminen on myös paljon työläämpää. Kotilon energiasta menee muutenkin noin 70% liman tuottamiseen, joten lisärasitusta kotilo ei kaipaa. Käsittely on muutenkin turhaa, sillä kotilo ei myöskään pidä siitä tai kiinny ihmiseen .
Kotilon hankintaa pitää harkita siinä missä muidenkin eläinten. Sekin vaatii säännöllistä ja lajinmukaista hoitoa voidakseen hyvin, koko sen elinikänsä, joka on yleensä lajista riippuen noin 2-10 vuotta. Lyhytikäisempiä ja pitkäikäisempiäkin lajeja löytyy, lajiesittelyistä löydät eliniät.

Hankinta
Ennen kotilon hankintaa sinun täytyy ottaa selville millainen tuleva lajisi on ja miten sitä hoidetaan. Varusteet täytyy olla valmiina ennen kotilon tulemista.
Kaikkein vaikeinta lajia ei ensimmäiseksi kotiloksi kannata hankkia. Oloistaan tarkkoja olevat, lämpöä, paljon kosteutta ja suuren terraarion vaativat herkät kotilot kannattaa ehkä jättää siiheksi, että on saanut lisää kokemusta.
Monet harvinaisemmat kotilolajit pitää ostaa suoraan harrastajalta. Eläinkaupoista löytyy lähinnä vain akaattikotiloita (Achatina fulica), joistain harvoista saattaa löytyä sen eri muunnoksia ja tiikerikotiloita (Achatina achatina). Eläinkaupoissa kotilot ovat usein kalliimpia kuin harrastajilla ja niistä harvemmin tietoja juuri löytyy. Hyvältä asiaansa panostavalta harrastajalta saat todennäköisesti halvemmalla ja oikean tiedon saattelemana terveen kotilon.


TERRAARIO

Itse asumus
Kotilon voi asuttaa esimerkiksi akvaarioon, terraarioon, faunaboksiin, dunaan, muoviseen säilytyslaatikkoon tmv riippuen kotilon koosta ja niiden määrästä. Pienet poikaset täytyy pitää pienemmissä bokseissa kuin aikuiset, jotta ne löytävät ruokaa. Älä sijoita kotilon asumusta aurinkoon tai vetoisaan paikkaan.
Terraariossa täytyy olla ilmareikiä, jotta ilma pääse vaihtumaan. Liikaa niitäkään ei kuitenkaan saa olla, muuten terraario on vaikea pitää kosteana (eli esim. verkkokatto ei käy). Ne eivät saa myöskään olla liian isoja, jottei kotilo pääse karkaamaan. Mikäli ilmanvaihto on liian huono, ruuat pilaantuvat nopeasti ja terraarioon alkaa kerääntyä hometta.
Kotilot osaavat kiivetä, joten asumuksessa täytyy olla kansi. Sen täytyy olla tukeva, sillä iso kotilo saattaa pystyä siirtämään sitä.
On lajikohtaista, kuinka suuren asumuksen kotilo vaatii. Litrat lasketaan kertomalla mitat keskenään (voi kertoa missä järjestyksessä vain) ja jakamalla laskun tuloksen tuhannella. Esimerkiksi 40 cm pitkä, 30 cm leveä ja 35 cm korkea terraario on 42 litraa (40 x 30 x 35 = 42000 : 1000 = 42). Lajiesittelyistä löytyvät terraarion minimikokosuositukset ovat aikuisille kotiloille, joten vaatimuksista voi joustaa mikäli kotilo on keskenkasvuinen, kitukasvuinen tai niitä on samassa terraariossa todella monia.
Useat lajit hyödyntävät enemmän pohjapinta-alaa kuin korkeutta. Molempia pitää kuitenkin olla riittävästi.

Sisustus
Terraarion pohjalle laitetaan aina läpikotaisin kosteaa pohjamateriaalia. Paras vaihtoehto on laittaa kotilon koosta riippuen muutama sentti turvetta tai multaa. Sen täytyy ehdottomasti olla lannoittamatonta, sillä lannoitteet voivat olla haitallisia kotilolle. Turvetta ja multaa myydään mm. puutarha- ja maatalouskaupoissa. Muutamalla eurolla saa ison säkin. Erityisesti terraarioeläimille tarkoitettua brikettiturvetta saa eläinkaupoista, mutta tämä on huomattavasti kalliimpaa.
Mikäli haet multaa suoraan luonnosta, täytyy se puhdistaa huolella ja kuumentaa uunissa. Se on kuitenkin paljon vaivalloisempaa eikä välttämättä yhtä hyvälaatuista kuin kaupasta ostettu.
Terraarion pohjalle voi myös laittaa talouspaperia tai pyyhkeen, mutta se ei ole yhtä hyvä vaihtoehto kuin multa tai turve, sillä kotilo ei tällöin pääse kaivautumaan halutessaan. Lisäksi sitä täytyisi olla paksu kerros, jotta kotilo ei tippuessaan satuttaisi itseään kovaan pohjaan. Kotilo voi myös syödä paperia aiheuttaen itselleen suolitukoksen. Pyyhe myös homehtuu herkästi. Minimaalisen pienillä (parin millin kokoisilla) kotiloilla nämä ovat kuitenkin ainoa vaihtoehto, jotta ne eivät katoaisi, mutta muille emme tätä suosittele.
Sisustus ei ole välttämätöntä, mutta sitäkin olisi hyvä olla. Useat kotilot pitävät kiipeilemisestä ja piiloutumisesta. Terraarioon on siis hyvä laittaa esimerkiksi kiipeilyoksia, muovisia kukkaruukkuja, pajusiltoja yms. Asumuksessa ei saa mitään todella kovaa (esim. kiviä tai keraamisia esineitä), sillä kotilo voi rikkoa niihin kuorensa pudotessaan katosta!
Kasveja voi laittaa niin aitoja kuin tekokasvejakin. Aidoista täytyy vain olla varma, etteivät ne ole myrkyllisiä, sillä kotilot voivat syödä niitä. Jotkut kasvit eivät myöskään kestä kauaa terraarion kosteutta. Suosittuja ja kestäväksi todettuja ovat mm. kultaköynnös, saniainen, trakkipuut, nukkumatti...
Useat kotilot pitävät enemmän tai vähemmän kiipeilemisestä. Oksia, kantoja, kestäviä kasveja yms onkin hyvä laittaa terraarioon. Varsinkin kiipeilyä rakastavilla lajeilla terraariossa tulisi olla hyviä kiipeilymahdollisuuksia.
Luonnosta voi hakea kasveja ja oksia terraarioon. Ne täytyy kuitenkin ennen terraarioon laittamista pestä huolellisesti. Oksat voi myös kuumentaa uunissa tai saunassa. Esimerkiksi sammal on kivan näköistä ja kestää hyvin kosteassa terraariossa. Se täytyy pestä ja liottaa kuitenkin tarkkaan ennen käyttöön ottamista.
Terraarion päällä oleva valaisin ei ole pakollinen mutta auttaa näkemään sen joka sopukoihin hyvin. Valaisinta ei saisi kuitenkaan pitää päällä koko ajan (sammuta yöksi), sillä kotilot pitävät hämärästä.

Terraarion kosteutus
Terraario täytyy pitää kosteana sumuttelemalla sitä kädenlämpöisellä vedellä päivittäin sumutinpullolla. Seinillä ja kasveilla on oltava pisaroita. Terraariossa oleva uima-allas/juomakuppi sekä eläinkaupoissa myytävät terraarioihin tarkoitetut vesiputoukset nostavat jonkinverran ilmankosteutta. Myöskin eläinkaupoissa myytävät foggerit ovat todella käteviä laitteita, jotka laitetaan terraarion sisälle tuottamaan kosteuttavaa sumua. Ne ovat kuitenkin kalliita.
Riippuu kotilolajista, paljonko kosteutta tarvitaan. Varsinkin aloittelijan olisi hyvä seurata kosteutta kosteusmittarilla. Analogiset maksavat eläinkaupoissa yleensä n. 4-8 euroa, kun taas digitaaliset yleensä kympistä ylöspäin.

Terraarion lämmitys
Jotkut kotilolajit kaipaavat lämmitystä. Ne eivät siis voi hyvin huoneenlämmössä, vaan tarvitsevat terraarioonsa ulkopuolelle lämpömaton, -kaapelin tai infrapunalampun. UV-lamppu (päivänvalolamppu) ei ole hyvä, sillä kotilot ovat hämäräaktiivisia ja häiriintyvät jatkuvasta valaistuksesta. Infrapunavaloa ne eivät kuitenkaan näe, joten infrapunalamppua voi käyttää huoletta. Lämpömatto ja -kaapeli laitetaan useinmiten terraarion pohjaan, mutta sen voi myös laittaa seinään tai kattoon (varmista esim. styroksilevyllä, ettei lämpöä pääse karkaamaan harakoille). Laitteen tulisi mieluiten peittää korkeintaan puolet pohjasta/seinästä/katosta, jotta kotilo pääsee halutessaan viileämpäänkin.
Silloin tällöin viileämpi jakso on kotiloille luonnollinen, joten joka päivä vuodesta toiseen ei lämmitystä tarvitse pitää.
Lämmitettävän terraarion lämpöä on tärkeää seurata lämpömittarilla, jottei lämpö pääse nousemaan liiaksi. On olemassa digitaalisia ja analogisia, tosin digitaaliset ovat kalliimpia eivätkä kaikkien mielestä niin luotettavia. Mittareita saa mm. eläinkaupoista ja Clas Ohlsonilta.

Siivous
Riippuu terraarion koosta ja asukkien määrästä, kuinka usein terraario täytyy siivota. Pilaantuneet ruuat poistetaan välittömästi. Ruokakuppi pestään aina ruokien vaihdon yhteydessä. Ulosteet täytyy poistaa terraariosta säännöllisesti, sillä ne keräävät ötököitä. Seinät pyyhitään limasta silloin tällöin ja sisusteet pestään. Turpeet vaihdetaan noin viikon tai parin kuukauden välein, riippuen asukeista ja asumuksen koosta. Turpeet voi kipata esimerkiksi kompostiin. Ole tarkkana, ettei yhtään munia joudu turpeen mukana ulos!
Terraarion siivouksessa käteviä ovat tiskiharja, runsaasti vettä ja paperia. Pesuaineita ei saa käyttää, sillä kotilot ovat herkkiä niille! Mikäli lika on tiukassa, voi hieman pesuainetta (esim. mäntysuopaa) käyttää, mutta huuhdella pitää sitten erittäin hyvin. 


RUOKINTA



Yleistä ruokinnasta

Kotilon ruokavalio tulee pitää monipuolisena sen hyvinvoinnin ja normaalin kasvun takaamiseksi. Tarjoa siis erilaisia ruokia vaihtelevasti. Yllättävää kyllä, ruuan väri vaikuttaa kuoren väriin varsinkin kasvuikäisillä kotiloilla. Täten esimerkiksi paljon vihreää ruokaa syönyt kotilo voi olla joistain kohdin vihertävä.
Kasvuiässä oleva kotilo syö usein, kun taas aikuinen syö paljon kerralla mutta harvemmin.
Ruokaa saa pitää koko ajan tarjolla, sillä kotilo ei oikeastaan voi syödä liikaa, mutta liian vähän kyllä.

Sekasyöjien ruokinta
Useimmat kotilot ovat sekasyöjiä, joiden ruokavalion tulisi koostua enimmäkseen kasviksista. Proteiinia (ks. petokotiloiden ruokinta - huomaa kuitenkin, että sekasyöjä tuskin ymmärtää syödä eläviä kotiloita eikä välttämättä edes raatoja) voi antaa silloin tällöin, riippuu lajista kuinka usein. Kuten kuitenkin sanottu, pääravintona toimii kasvikset ja proteiinia ei saa antaa liialti, sillä se aiheuttaa useinmiten liiallista kasvua joka voi johtaa sisäelinongelmiin niiden jäädessä jälkeen kasvusta.
Kasviksia tulee tarjota monipuolisesti laidasta laitaan. Marjoja, salaattikasveja, kaaleja, vihanneksia, hedelmiä, sieniä... Useat kotilot näyttävät pitävän salaatista ja kurkusta, mutta tosiasiassa ne syövät niitä enemmän kuin muuta ruokaa siksi, koska ne eivät juurikaan vatsaa täytä korkean vesipitoisuutensa vuoksi. Esimerkiksi bataatti on ruokaa, josta lähes jokainen kotilo pitää. Siinä on myös korkeat ravintoarvot. Muita hyviä ruokia ovat mm. paprika, porkkana, banaani, tomaatti, viinirypäleet, omena... Kotiloiden ruokinnasta olisi hyvä pitää ruokapäiväkirjaa, sillä näin pystyy helpommin tarkkailemaan, saavatko kotilot monipuolista ruokaa. Kasviksien ravintoarvoja voi katsoa esimerkiksi
http://www.fineli.fi/ .

Petokotiloiden ruokinta
Petokotiloiden, eli lihansyöjien ravintoon kuuluu vahvasti liha. Niille voi kuitenkin silloin tällöin tarjota kasviksia. Ruokavalion tulisi kuitenkin koostua pääasiassa lihasta. Petokotiloille voi tarjota pääravintona joko maustamatonta lihaa (raakana tai kypsennettynä), kotiloita, koiran- ja kissanraksuja tai lihaperäistä kalanruokaa. Isommat kotilot täytyy tarjota lopetettuna jotta petokotilo pääsee niitä varmasti syömään, pienemmät kotilot voi tarjota elävänä niin petokotilo pääsee metsästämään. Itsekseen kuolleita kotiloita ei saa syöttää, sillä mikäli ne ovat kuolleet johonkin tautiin voi se sitä syövään kotiloon tarttua. Myöskään luonnosta poimittuja kotiloita ei voi syöttää noin vain loisten ja tautien varalta, vaan niitä pitää karanteenata viikkoja ennen pedolle tarjontaa.
Petokotiloita ei tarvitse pelätä, ne eivät pure...


 

Turvallista ruokailua
Kasvikset tulee pestä ja tarpeen tullen myös kuoria kunnolla myrkkyjen varalta.
Mikäli luonnosta poimii ruokaa (marjoja, voikukkaa yms) ne tulisi poimia puhtaalta alueelta. Ei siis esimerkiksi koirien lenkkeilytyspaikkojen tai vilkkaiden teiden läheisyydestä. Luonnosta poimitut ruuat tulee myös huuhdella mahdollisten loisten ja bakteerien varalta.
Kissan- ja koiranraksut sekä kalanruoka tulee turvottaa huolella vedessä ennen tarjoamista. Muuten ne turpoavat kotilon mahassa ja voivat johtaa jopa kuolemaan. Ennen tarjoamista tarkista puristelemalla tai esim. haarukalla tökkien ettei raksussa ole yhtään kovaa kohtaan, vaan se on täysin pehmeä.
Homehtuneet ja nahistuneet ruuat on vaihdettava uusiin.
Säilykevihannekset ja -hedelmät eivät ole parhainta ruokaa, mutta mikäli niitä joutuu syöttämään, tulee ne huuhdella hyvin.

Kielletyt ruuat:
-Maitotuoteet, täysin luonnoton ravinto kotiloille ja pilaantuu todella nopeasti terraariossa.
-Ihmisten herkut (sipsit, karkit, leivonnaiset jne).
-Maustetut ruuat (myös suola ja sokeri ovat mausteita...)
-Viljatuotteet, voi turvota vatsassa.
-Riisi, voi turvota vatsassa.
-Vahvat sitrushedelmät (sitruuna, greippi jne), estää kalkin imeytymistä.
-Lihajalosteet (makkarat yms).
-Myrkkysienet.
-Hillot.
-Avokado, myrkyllinen useille eläimille.
-Sipulit.
-Etikka (myös etikkaliemessä olleet ruuat, mm. punajuuret).
-Pinaatti, estää kalkin imeytymistä.
-Raparperi, estää kalkin imeytymistä.
-Ketunleipä, estää kalkin imeytymistä.
-Persilja, estää kalkin imeytymistä.
-Suolaheinä, estää kalkin imeytymistä.


 

Kalkki
Kotilo tarvitsee kasvamiseen, kuoren kunnossapitoon ja munien kehittämiseen kalkkia. Se on siis elintärkeää ja sitä täytyykin olla jatkuvasti saatavilla. Kotilon syömisistä n. 12-20 % tulisi olla kalkkia.
Seepiansuomu on yleisesti käytetty kalkinlähde kotiloille. Se on valkoinen veneen muotoinen "pötkö". Seepiaa myydään eläinkaupoissa lintu- ja/tai matelijapuolella. Pidikkeellinenkin linnuille tarkoitettu siis käy. Seepian hinnat vaihtelevat paikoittain ja koosta riippuen, yleensä n. 1-3 euroa kappale.
Liitujauhe on myös hyvä kalkinlähde. Se on kuitenkin kalliimpaa ja sotkevaa, sillä kotilot levittelevät sitä pitkin poikin terraariota. Liitujauhetta saa apteekeista.
Myös eläimille suunnattua kalkkijauhetta löytyy, mutta älä osta sellaista johon on lisätty vitamiineja.
Kotilot elävät usein luonnossa kalkkiperäisessä maastossa. Ne myös saavat kalkkia toisten kotiloiden kuorista (elävien tai kuolleiden) tai lahoista lehdistä. Nämä eivät kuitenkaan ole kovin varmoja kalkinlähteitä terraarion asukeille.
Kalkkia ei tulisi lisätä ruokaan, sillä kotilo osaa usein itse määritellä kalkintarpeensa. Mikäli ihminen laittaa kalkkia ruuan päälle, kotilo joutuu sitä pakosti syömään vaikkei tarvitsisikaan. Liika kalkki taas on haitallista. Kalkkia tulisi lisätä ruokaan vain, jos kotilo on erittäin huonokuntoinen kuoreltaan ja/tai ei suostu kalkkia omin avuin syömään (huomaa, että joskus kotilo voi pitää päivienkin taukoja kalkista). Erilaisia vaihtoehtoja tulisi kuitenkin käydä läpi ennen "pakkosyöttämistä", sillä aina olisi parempi että kotilo söisi kalkin vapaaehtoisesti.

Nesteensaanti
Kotilon juoma on vesi. Se osaa juoda seiniltä ja sisusteista pisaroita, mutta vesikupin voi kuitenkin laittaa halutessaan. Myös joistain ruuista kotilo saa nestettä.
Joillakin ihmisillä on ollut tapana antaa silloin tällöin olutta kotiloilleen. Olut viehättää kotiloita sen käynneisyyden takia. Luonnossa kotilot tykkäävät syödä lahonneita, eli käyneitä kasveja, siitä moinen mieltymys. On lähinnä mielipideasia, saako kotiloille olutta antaa, mutta perusruokavalioon se ei kuulu...

 

LISÄÄNTYMINEN JA KASVATUS

Kasvatusyksilöiden valinta
Kuten minkä tahansa eläimien kasvatuksessa, ketä tahansa ei kannata käyttää siihen.
Suosittelen, ettei sukurutsattuja tai eläinkaupasta ostettuja kotiloita lisäännytettäisi. Eläinkaupasta ostetuiden kotiloiden taustoja ei voi ikinä tietää varmasti, joten niitä ei kannata kasvatukseen käyttää.
Lisäännytettävällä kotilolla olisi hyvä olla ominaisuuksia, jotka parantaisivat kotilokantaa. Hyvässä kasvatuksessahan on nimenomaan kyseessä hyvälinjainen jalostus. Ihanteellisia kasvatusyksilöitä ovat kotilot, joilla on täydelliset piirteet mitä sen lajin yksilöllä täytyykin olla: oikeanlainen väritys ja koko. Ulkomailta tulleet yksilöt ovat useimmille lajeille uutta verta, joten niitä on hyvä suosia kasvatuksessa.
Paljon poikasia maailmaan päästäneitä kotiloita tai niitä, joilla muuten on paljon sukua, ei kannata enää kasvatukseen käyttää, jotta kanta pysyisi monipuolisena eikä samansukuisia kotiloita löytyisi joka nurkasta. Älä tämän takia säästä myöskään jättimäisiä poikueita.

Kotiloiden parittelu ja kantaminen
Riippuu kotilon lajista, koska kotilo saavuttaa sukukypsyyden. Harvoissa tapauksissa kotilo ei koskaan sitä saavuta. Sukukypsän kotilon tunnistaa oikealla puolella kaulassa olevasta pienestä, useimmiten vaaleasta läikästä/reiästä.
Suurin osa kotiloista on kaksineuvoisia, eli se omistaa molemmat sukupuolielimet, koiraan ja naaraan. Ne voivat siis esiintyä paritellessaan joko koiraana tai naaraana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kotilot pystyisivät lisääntymään yksinään; sellaisiakin lajeja on, muttei useita.
Kotiloilla on kalkista koostuva niin sanottu lemmennuoli, jota ne käyttävät lisääntymiseen. Koiraana esiintyvä kotilo törkkää lemmennuolensa kiinni naaraaseen (usein isokokoisempi) ja siirtää tälle siittiöt. Parittelu voi kestää muutamasta minuutista useisiin tunteihin.
Kotilo voi säilöä siittiöitä hyvässä lykyssä jopa vuoden ennen niiden hedelmöittämistä, vaikkakaan se ei ole yleistä. Kauan kannetut siittiöt tosin eivät hedelmöity yhtä helposti kuin juuri saadut.
Niin sanottu kantoaika riippuu lajista ja yksilöstä. Kantavana oleva kotilo syö enemmän ruokaa ja kalkkia, jota se tarvitsee munien kehittämiseen. Se myös yleensä nukkuu enemmän, sillä energiaakin kuluu "kantoaikana" enemmän. Kotilo saattaa myös kaivella turvetta, vaikkei vielä aikoisikaan munia. Varsinkin kokemattomat kotilot tekevät tätä, sillä eivät kunnolla osaa ennakoida milloin olisi hyvä aika laskea munat. Kantavan kotilon paino nousee. Munat saattaa myös nähdä katsomalla kotilon hengitysaukkoon. Sieltä näkyy kotilon munapussiin, jossa mahdolliset munat kehittyvät.


Munat ja poikaset
Kotilo munii lajista riippuen muutamasta useaan sataan munaa. Munat se pusertaa lemmenaukosta, ei siis hengitysaukosta kuten jotkut luulevat. 
Munat ovat valkoisia tai kellertäviä, usein pyöreitä tai ovaalin muotoisia. Niiden koko ja koostumus riippuu lajista - joidenkin lajien munat ovat hyytelömäisiä, toisien taas peittää kova kalkkikuori. Munia ei kannata jättää hautumaan suuria määriä, jottei Suomi täyttyisi samansukuisista kotiloista. Kaikki munat harvemmin kuoriutuvat.
Munien kuoriutumisaika riippuu lajista, olosuhteista ja siitä, kuinka kauan ne ovat olleet munijansa sisällä. Poikue kuoriutuu suht samoihin aikoihin, yleensä yli viikon kuoriutumiseroja saman poikueen poikasilla ei ole.
Kuoriuduttuaan poikaset syövät ensiravinnokseen munankuorensa ja kaivautuvat maanpinnalle. Ei kannata huolestua, mikäli poikaset eivät söisi vielä pariin päivään mitään.
Poikaskuolleisuus on normaalia. Sitä esiintyy varsinkin suurissa poikueissa. Jotkut lajit ovat herkempiä poikaskuolleisuudelle. Riski poikaskuolemaan on suurimillaan muutaman viikon ikään asti. On myös normaalia, että ns. viallisia tai sairaita poikasia kuoriutuu. "Viallisuus" voi ilmetä syömättömyytenä, erittäin huonona kasvuna (kuoren laadussa tai koossa), äärimmäisenä väsymyksenä... Tällaiset on syytä lopettaa eikä jättää kärsimään.
On kuitenkin täysin normaalia, että poikaset nukkuvat paljon - ne käyttävät paljon energiaansa kasvuun.
Poikaset kasvavat tasaiseen ja nopeaan tahtiin kuluttaen paljon kalkkia ja ruokaa. Poikasien kuoren väriin vaikuttaa suuresti ruuan väritys, joten ruokinnasta kannattaa olla tarkka, jotta poikasille kehittyisi kaunis, lajinmukainen kuori.

Myynti
Kasvattajalla on vastuu myymistään eläimistä. Sairaita poikasia ei tule välittää eteenpäin. Kasvattajan kuuluu tarvittaessa opastaa ostajaa kotiloa koskevissa asioissa ja pyrkiä varmistamaan, että tuleva koti on hyvä.
Liian halvalla ei kotiloita kannata myydä, jotta hetken mielijohteesta -ostojen riskit pienenevät.

 

©2017 Desire's kotilot - suntuubi.com